lauantai 17. tammikuuta 2015

Espanja ja Marokko Tammikuulla 2015




















- Afrikkalaisissa seurakunnissa kokoukset ovat joskus vain englanninkielisiä, mutta joskus ne tulkataan myös espanjaksi.


















  -  Evankeliointimatka suuntautui niille kylille, joiden kautta katolilaisten pyhiinvaellusreitti (camino) kulkee.



















-  Haikarat ovat löytäneet hyvän pesäpaikan katolilaisen kirkon tornista.




 Rauhanterveiset Espanjasta!


  Kiitollisella  mielellä tervehdimme jälleen Teitä, ystävät siellä kotimaassa.
Kukapa olisi uskonut, että uusi vuosituhat on näin pitkällä, ja saamme kirjoittaa jo lukua 2015.

  "Unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin..." 
Fil.3:13 rohkaisee meitä jälleen. Voimme Kutsujaamme luottaen nostaa katseemme ja odottaa Herralta taivaallista johdatusta tälle vuodelle.

  Kiitollisena muistamme kaikkia Teitä, jotka olette muistaneet perheväkeämme rukouksin.
 
  Perhesyiden takia saimme myös viettää joulun Suomessa. Emme ole  koskaan aikaisemmin tulleetkaan jouluksi kotimaahan koko perheenä lähetyskentältä. Koimme sen Jumalan lahjana, sillä emme muista, milloin olisimme saaneet nauttia niin kauniista lumimaisemista.

  Suomesta palattuamme, meidät otettiin hyvin vastaan afrikkalaisessa seurakunnassa, jossa molemmat saimme jakaa Sanaa. Ihmiset tuntuvat olevan nälkäisiä hengellisesti ja ilolla ottavat vastaan julistetun sananopetuksen.

  Tauno palasi juuri evankeliointimatkalta Lounais-Espanjaan. Neljän hengen ryhmä jakoi noin 4000 Uutta Testamenttia ja lentolehtistä kahdeksalla kylällä. Automatkaa kertyi lähes 800 kilometriä ja lisäksi "apostolinkyytiä" useampi tunti päivässä. Ilma oli välillä aika lämmin, mutta välillä myös kylmä ja tuulinen, joten "kotiintuomisina" hänellä oli melkoinen flunssa.  


  Siunaavin terveisin ja kiitollisina rukoustuestanne!

  Marja, Tauno ja Tiitus