lauantai 9. toukokuuta 2009

Karibian terveisiä: Anne ja Woodly Dormeus Dominikaanisessa tasavallassa


Työmme:

CHE (kyläterveysevankeliointi) on evankelioinnin apuväline, jota käytetään ympäri maailmaa. Se saavuttaa ihmisiä Sanomalla Jeesuksesta, sekä välittää paikallisille kyläyhteisöille näkyä kokonaisvaltaisesta (koko ihmisen saavuttaminen hengellisesti, fyysisesti, psyykkisesti ja emotionaalisesti) muutoksesta ja mobilisoi ihmiset tekemään työtä yhdessä.
Meidän tehtävämme on mobilisoida paikallisia seurakuntia ja Kristillisiä järjestöjä näyllä muutoksesta CHE työn kautta. Samaan aikaan rohkaisemme ja koulutamme näitä yhteisöjä, jotka ovat jo valinneet metodin käyttöönsä saavuttaakseen heidän ympäristöään ja naapurustoaan.

Työalueenamme on Dominikaaninen Tasavalta, Kuuba ja Haiti. Tällä kertaa jaamme kanssasi uutisia Woodlyn Kuuban matkasta.







Kuuban matka 5.-12.4.2009:

Olemme käyneet Kuubassa useita kertoja viimeisten vuosien aikana kertomassa seurakunnille kyläterveysevankelioinnista ja rohkaisemassa jo olemassaolevia ohjelmia. Tällä kertaa seurakuntien johtajat kutsuivat meidät takaisin antaaksemme heille lisäkoulutusta.
Woodly matkusti Life Windin Etelä Amerikan ja Karibean kordinaattorin Bibiana MacLeodin
kanssa.. He ajoivat pitkän matkan läntisestä Kuubasta itäiseen Kuubaan vieraillakseen
kahdessa eri helluntaiseurakunnassa.

Ensimmäinen seurakunnista on hyvin evankeliointi orientointunut. He lähettävät lähettejä (useimmiten pariskuntia) alueille, joissa ei ole evankelisia seurakuntia. Nämä lähetit joko asuvat kyläyhteisöissä tai tekevät sinne lyhyitä vierailuita. Siellä he synnyttävät ihmissuhteita ja muodostavat seurakuntia. Koulutustilaisuuteemme osallistujat olivat pääsääntöisesti näitä lähettejä, jotka vievät sanomaa vuoristoisille Kuuban alueille, joilla evankeliumin sanomaa ei ole vielä julistettu. Tämän takia Kyläterveysevankeliointi (CHE) on hyvä apuväline evankeliumin levittämisessä näillä alueilla. Melkein kaikki näistä osallistujista olivat käyttäneet CHE:tä apunaan lähestyessään näitä yhteisöjä. Kuubassa riehunut hurrikaani sai viime vuonna paljon tuhoja aikaan. Kaikesta kauheudesta huolimatta se avasi näille läheteille ovet auki aloittaa erilaisia sosiaalisia aktivitettejä kyläyhteisöissä. Jotkut heistä ovat jopa kyläterveysevankelistojen tavoin vierailleet ihmisten kodeissa jakaen evankeliumia, mutta samalla ohjanneet ihmisiä heidän fyysisissä ongelmissaan. Melkein jokainen osallistujistamme jakoivat kanssamme kertomuksia, kuinka he ovat saavuttaneet ihmisiä näissä kyläyhteisöissä kokonaisvaltaisesti perustanaan evankeliumi Jeesuksesta. Kolme päivää kestäneessä koulutustapahtumassa oli 27 osaanottajaa. Woodly kertoo, kuinka hän oli liikuttunut osallistuessaan rukoushetkiin. Herra teki ihmeitä noissa hetkissä.

Toiseen seurakuntaan suunnattu vierailu kesti vain yhden päivän. Myös he olivat käyttäneet CHE:tä apunaan, mutta ei ihan niin innolla kuin tässä ensimäisessä kylässä. Siellä osaanottajia oli vain 10.

Suomeen lokakuussa

Perheenä olemme suuren muutoksen edessä. Monesta syystä olemme päättäneet muuttaa Suomeen. Tämä tapahtunee lokakuussa, jolloin meillä olisi varatut lennot Helsinkiin (12.10.2009). Ensimmäiseksi koemme tämän Jumalan suunnitelmaksi elämässämme. Viimeisen vuoden aikana olemme kokeneet täällä olon taloudellisena haasteena. Kuitenkin tulee sanoa: “Eben eser”, tähän asti on Jumala auttanut! Viime syksynä Suomessa käytyämme Mikkelin vanhemmisto ehdotti meille ajatusta Suomen jaksosta, jolloin voisimme vahvistaa suhteita Fida Internatonaliin ja saada koko perheemme Suomen sosiaaliturvan piiriin. Ajatus oli jo käväissyt mielissämme ja saimme siihen vahvistusta. Näinollen voi olla ettemme enää palaisi tänne Karibealle., vaan Jumalan niin johdattaessa suuntaisimme jonnekin muualle tulevaisuudessa. Mutta Jumalalla on parhaat suunnitelmat elämäämme varten ja hänen aikataulussaan haluamme ottaa uusia askeleita.

Joka tapauksessa menemisemme ja tulemisemme on riippuvainen hänen suunitelmistaan.
Psalmi 121: sanoo: “Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina.“ Saakoon tämä Raamatunpaikka rohkaista sinua ja minua jokapäiväisissä haasteissamme.

Saakoon Jumala siunata sinua tänään!

Anne ja Woodly Dormeus


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti