maanantai 1. kesäkuuta 2009

Bosniaan




Olemme lähdössä Bosniaan Tuzlan kaupunkiin aktiomatkalle 7.6.- 15.6. loistavan kymmenhenkisen porukan kanssa. Lisäksi mukaan lähtee myös Miikan ja Sannan n. 6kk ikäinen Eelis ja Kyöstin ja Natasjan 10 v. Milaja. Tarkoitus on pitää lapsille kolme leiripäivää kolmessa eri romanikylässä Mosnikissa, Kiseljakissa ja Zivinicessa. Pidämme myöskin joitain päiväkokouksia, nuortenillan ym. Kaduille menemme mahdollisesti esittämään draamoja. Pelaamme sählyä paikallisen sählyjoukkueen kanssa, jonka siellä asuva lähetti Janne Harjukoski on perustanut ja muutenkin vienyt lajin sinne kun siellä ei sitä aiemmin tunnettu. Matkaan on nyt vajaa viikko ja pikkuhiljaa perhosia alkaa tuntua vatsanpohjassa, kuitenkin odotamme matkaa innolla ja mielenkiinnolla joskin mietimme, että mitä kaikkea siellä meitä odottaa. Kaikenlaista toimintaa on siis tiedossa ja tarvitsemmekin Jumalan johdatusta, varjelusta sekä viisautta viedä evankeliumia tavalla joka jättää rakkaudellisen leiman Tuzlan asukkaille.


Siunauksin Risto ja Margareetta Salo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti