keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Annen ja Woodlyn kuulumisia 05/09

Toukokuu 2009 on ollut näkyseminaarien
kuukausi. Kuukauteen toi omaa väriään
Woodlyn kadottama lompakko . Mutta
Herra on näyttänyt meille olavansa
meidän kanssamme ja kaikki vaikuttaa
meidän parhaaksemme.





Näkyseminaareja
Halutessamme mennä uusille alueille aloitamme
työn CHE “näkyseminaarilla”. Nämä seminaarit
valottavat kyläterveysevankelioinnin ideaa. Toukokuussa
meillä oli kaksi näkyseminaaria Monte
Cristi: ssä ja Hato Mayorissa.
Monte Cristissä työskentelee Amerikkalais pariskunta
paikallisen evankelisen seurakunnan
työyhteydessä. Nyt he ovat kiinnostuneita CHE
koulutuksesta. Näkyseminaari pidettiin yhdeksälle
seurakunnan johtoryhmään kuuluvalle. Rukoilemme,
että tämä tapa evankelioida voisi
auttaa Herran elopelloilla tässä kaupungissa.
Hato Mayor on pieni kaupunki saaremme Itä
laidalla. Kontaktimme Sofia, miehensä kanssa
perustavat kaupungin laidalla seurakuntaa. Seminaarimme
järjetettiin tässä pienessä laitakaupungin
osassa. Osallistujat olivat pääasiassa
kaupunginosan naisia lapsineen. Puhuimme
heille humanitäärisen avun ja kehitysavun erosta.
Mutta tärkeimpänä kerroimme heille mitä Jumala
voi tehdä heidän elämässään ja koko yhteisön
elämässä.
Työn tulevaisuus näissä kahdessa paikassa on
täysin Jumalan käsissä. Jumala haluaa heidäntuntevan
Jeesuksen ja olevan vastuuntuntoisia
ihmisiä asuinpaikassaan.
Kun ihmiset oppivat rakastamaan lähimäistään kuin
itseään lopputuloson hieno.
Mutta tämä voitapahtua ainoastaan kun ihmiset
oppivat tuntemaan Kristuksen henkilökohtaisena
Vapahtajanaan.

El Ejido
Monet teistä
olette rukoilleet El Ejidon, Santiagon lähiön puolesta.
Jatkattehan rukoustanne.
Lähiön CHE komitea on tiivistänyt työtään paikan
sairaiden ja köyhien keskuudessa. He keräsivät lahjoja
kylän äideille äitienpäivänä paikallisilta organisaatioilta.
Seurakuntamme uusi pastori, Jim White otti osaa jokaviikkoisiin
CHE tiimin kokoontumiseen. Hän todisti
heille kuinka Herra vapautti hänet alkoholin ja huumeiden
orjuudesta. Nuoret vastakääntyneet tässä kylässä
ovat pelastuneet juuri tällaisista kuvioista. Niinpä uskomme,
että Jumala todella käytti Jimin todistusta näyttämään
mitä voimaa jumala tarjoaa taistelussa näitä
narkoottisia aineita vastaan. Seuraavana sunnutaina
nuoret olivat joukolla seurakunnan kokouksessa.
Nämä nuoret kyläterveysevankelistat näyttävät hieman
väsähtäneeltä tehtävässään. Rukoile viisautta
rohkaista näitä nuoria jatkamaan heidän arvokasta
työtään.




Woodlyn lompakko varastettiin
Room.8:28 sanoo: "Mutta me tiedämme, että kaikki
yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa
rakastavat, niiden, jotka
hänen aivoituksensa
mukaan ovat kutsutut. "
Woodlyn lompakko varastettiin Haitin rajalla. Lompakossa
oli kaikki hänen pankkikorttinsa, maan
asumisoikeuteen liittyvä kortti sekä Dominikaanisen
Tasavallan henkilökortti.ja Woodlyn ajokortti.
Henkilökortti nyttää olevan lähes mahdoton tehdä
uudelleen. Ja sitä kysytään kaikkialla. Mutta
tähän asti on pärjätty ilman. Ajokorttin Woodly sai
kuin ihmeen kautta uusitua.
Mutta kaikki vaikuttaa niiden parhaaksi jotka Jumalaa
rakastavat. Woodly kuvailee tapahtunutta
näin: "Opin jotakin Jumalaan luottamisesta. Sekunneissa
voimme kadottaa kaiken, jopa
elämämme. Kadotin vain lompakkoni! Mutta se ei
ole mitään elämän kadottomasin rinnalla ja
mikään ei voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta
ja Hänen huolenpidostaan."
Joskus Jumala sallii meille asioita jotka eivät ole
erittäin ylistettäviä meidän mielestämme. Mutta
hän tietää miksi sallii ja missä määrin. Meidän
osamme on luottaa ja uskoa hänen apuunsa.
Tarpeemmee muuttuvat mahdollisuuksiksi luottaa
Hänen apuunsa.

Rukousnurkka

Jatkathan rukoustasi ja kulje kanssamme ohjelmissamme
eri puolella Karibean saarilla.
Erikoisesti rukoile Monte Cristin, Hato Mayorin ja
El Ejidon puolesta. Rukoile kanssatyöntekijöittemme
puolesta Kuubassa ja Doinikaanisessa
Tasavallassa. Muista myös meitä perheenä,
että saisimme Isältä viisautta tehdä työtä ja
valmistautua Suomeen muuttoa varten lokakuussa.
Kiitos sinulle ystävämme
tuestasi ja yhteistyöstä
kanssamme rukouksissasi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti