torstai 16. lokakuuta 2014

Toukolat ja Espanjan terveiset




Rauhantervehdys Teille, ystävät seurakunnassa!


  Kiitollisina jälleen ajattelemme Teitä kaikkia, jotka olette tehneet mahdolliseksi sen, että Toukolan perhe saa olla lähetystehtävissä, ja tällä kertaa täällä Espanjassa sekä lähellä Pohjois-Afrikkaa, missä vielä miljoonat pakanat elävät pimeydessä.

  Olemme kiitollisia siitä, että vihdoinkin, lähes kaksi kuukautta maahan saapumisemme jälkeen, noin viikko sitten, koitti se päivä, että saimme purkaa matkalaukkumme ja kutsua kodiksemme paikkaa, johon muutimme.

  Kiitollisia olemme myös siitä, että Tiitus on ihan tyytyväisin mielin sopeutunut elämään uudessa maassa sekä jälleen myös uuteen kouluun. Hän oppii koulussa myös espanjankieltä, ja mekin olemme aloittaneet tuon uuden kielen opiskelun.

  Monet työhön liittyvät haasteet ovat sydämellämme ja rukoilemmkin, että saisimme kulkea johdatuksessa niin, että oikeat ovet avautuisivat ja saisimme olla siunaukseksi parhaimmalla mahdollisella tavalla eri kansallisuuksien parissa.

  Lähetyshaaste on meille kaikille yhteinen tehtävä, ja saimmekin olla jo mukana kahtena viikonloppuna pidetyllä Kairos-kurssilla. Tauno toimi yhtenä fasilitaattorina ja minä, Marja, suoritin kurssin opiskelijana. Kurssi pidettiin kahdella kielellä, englanniksi ja espanjaksi, ja oppilaita oli 17, kymmenestä eri kansallisuudesta!
  Tuo lähetystyöhön innostava kurssi toi jälleen eteemme erityisesti ne kansat, joita ei ole vielä saavutettu evankeliumilla. Meitä kaikkia Jumala on siunannut Aabrahamin siunauksella, ja olemme jalossa tehtävässä viedessämme siunausta eteenpäin, kaikille kansoille.

  Juuri tällä viikolla sain olla ensimmäistä kertaa naistenkokouksessa täällä Espanjassa. 
Koin siinä samaa innoitusta kuin aikoinaan naistentyössä Albaniassa. Hyvä on muistaa naisten parissa tehtävää työtä rukouksin. Sillä on laaja-alainen vaikutus. Rukoilemme tähänkin tehtävään tarkennettua johdatusta.

  Tällä viikolla lähdemme Euroopan lähettien yhteisille päiville Kroatiaan.
Koskaan emme ole lähettipäiviltä palanneet tyhjinä pois. Uskomme niiden koituvan jälleen meille rohkaisuksi ja virvoitukseksi.


Siunaavat ja rakkaat terveisemme teille kaikille!

Esirukouksistanne kiittäen,
Marja, Tauno ja Tiitus

Ps. Kuvassa tyytyväisiä Kairos-kurssilaisia todistusten kera
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti