perjantai 17. joulukuuta 2010

Tutustumista Tunisiaan

Kirjoitan tätä lentokoneessa, kotiinpaluumatkalla Tunisiasta, minne tein vakoilu-, tutustumis- ja rukousmatkan. Ainakin se puhutteli, että uskovia ei tahtonut millään löytyä, vaikka paikan päältä kuinka kyseli - sen lisäksi, mitä tietoa olin parista kokouspaikasta saanut eräältä pastorilta jo ennen matkalle lähtöä Maltalla! Käydessäni kaksikin kertaa maan pääkaupungissa, Tunisissa, kyselin taksikuskeilta, turisti-informaatiosta, hotellista ja kadunmiehiltä, mistä löytäisin protestanttisen seurakunnan, kukaan ei osannut siihen vastata. Vain katolisen katedraalin ja pienen ortodoksikirkon onnistuin sieltä löytämään, ja toisella käynnillä vielä anglikaanikirkon, minkä ilmoitustaululla olleeseen puhelinnumeroon ei vastattu, vaikka muutaman kerran, eri aikoina, siihen yritin soittaa.

Matka oli silti vaivan arvoinen, kun pystyin hengessäni tuntemaan paikallisen ilmapiirin ja hengellisen pimeyden. Ulkoisesti Tunisia ei kovin köyhältä ja kurjalta vaikuttanut, ainakaan noissa kaupunki- ja turistipaikoissa.

Tunisian lentokentällä tehtiin hyvin perusteellinen turvatarkastus - kaiken lisäksi peräti kolme kertaa! Näin tarkassa "syynissä" en ole ennen ollutkaan - no ehkä kerran aikaisemmin, Turkin ja Romanian välisellä rajalla, minkä yhdeksän vuotta sitten autolla ylitimme erään romanialaisen pastorin kanssa, paluumatkallamme Turkista, jolloin meitä epäiltiin huumeitten salakuljettajiksi.

Sydämelliset kiitokset Teille kaikille rukouksistanne ja tuestanne menneen vuoden aikana. Ilman Teitä emme voisi olla viemässä eteen päin pelastussanomaa: "Teille on syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra."

RAUHALLISTA VAPAHTAJAMME SYNTYMÄJUHLAA JA JUMALAN RUNSASTA SIUNAUSTA UUDELLE VUODELLE 2011!

Tauno, Marja ja Tiitus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti